”En voisi olla tyytyväisempi alaani näin kolmen vuoden opiskelujen jälkeen” – Noora opiskelee röntgenhoitajaksi

Olen Noora. Aloitin röntgenhoitajaopintoni Savonialla 2020 syksyllä. Alun perin halusin aloittaa ensihoitaja opinnot, mutta en voisi olla tyytyväisempi alaani näin kolmen vuoden opiskelujen jälkeen.

Ensihoito oli ensimmäinen vaihtoehto ja laitoin vain varmuuden vuoksi toisen hoitoalan toiseksi vaihtoehdoksi. Minulla jäi kuitenkin yhdestä pisteestä kiinni ensihoitoon pääsy, joten mietin, että vaihdan alaa, kunhan olen hetken röntgenhoitoa opiskellut. Kun hain opiskelemaan röntgenhoitajaksi, en oikein tiennyt mitä se oli. Minulle nopeasti selvisi miten erinomainen ja tärkeä ala oli kyseessä.

Kun ensimmäisen kuukauden aikana selvisi, millaista työtä röntgenhoito oli, en halunnut enää vaihtaa alaa. Röntgenhoitajan ammatti on erittäin laaja. Täällä pääsee työskentelemään usean eri ammatin kanssa tiimissä, ja potilaitakin on kaiken kuntoisia ja ikäisiä. Voi esimerkiksi työskennellä leikkaussalissa, sädehoidossa ja useammassa eri kuvantamisen modaliteetissa.

Röntgenhoitajan opintoihin kuuluu paljon fysiikkaa, anatomiaa ja potilaan ohjausta. Alussa opiskellaan paljon teoriaa, joihin kuuluu taitopajat, ja loppupäässä suurin osa ajasta menee harjoitteluissa.  Iso osa opinnoista menee harjoitteluissa eri puolella Suomea, jolloin pääsee tutustumaan kaikkiin eri modaliteetteihin ja eri sairaaloiden toimintoihin. Opinnot voi tuntua ajoittain rankalta, mutta kun pääsee harjoittelemaan itse asiaa, se on täysin sen arvoista.

Kunhan valmistun, aion työskennellä koronaariangiossa, joka on juuri leikkaussalissa tehtävää röntgenhoitajan työtä. Suurin helpotus pääsykokeisiin, oli tehdä lukion matematiikan ensimmäinen kurssi netissä, joka oli täysin ilmaista. Netistä löytyi myös hyviä videoita, josta oppi kuinka erilaisia laskuja tulisi selvittää. Itse opintojen aikana on hyvä pitää konkreettinen lista kaikista palautettavista tehtävistä, niiden palautuspäivistä ja tenteistä, jolloin osaa priorisoida tärkeimmät tehtävät ensimmäiseksi. Olen erittäin onnellinen siitä, että pääsin opiskelemaan röntgenhoitajaksi.

Taitopajassa harjoiteltiin puhdastilaan pukeutumista
Taitopajassa harjoiteltiin puhdastilaan pukeutumista.

Kiinnostuitko alasta? Tutustu koulutukseen!